Kun katsoo tätä maailmaa, sitä miettii, mikä täällä on oikeastaan kaunista. Suuret jätevuoret? Valtavat tehdasalueet vai kiireiset moottoritiet? Kaupungit, joiden päällä on sankka savupilvi kaikista ilmansaasteista? Umpeen kasvaneet lammet ja järvet? Öljyinen merenranta?

En minä enempää härnää. Mutta näyttäkää minulle ihminen, kuka noista maisemista nauttii. En tässä aio ilmastonmuutoksesta tai saatikka ihmisen tyhmyydestä paasata, vaan siitä mistä otsikkokin on kertovinaan: kauniista asioista. Sellaisia saa hakea. Kaikilla on kiire, kukaan ei jaksa välittää, kenelläkään ei ole aikaa jne. Jokaisella pitää olla rahaa että pärjää, pitää olla töitä ja olla koulutettu moneen asiaan. Kuinka moni ihminen on koulutettu näkemään kauneuden? Hah, niin ei kukaan. Ei sellaista koulua olekaan, paitsi elämä. Elämällä oppii ja näkee, ruman ja kauniin oppii erottamaan. Jos oppii. Mutta tänäpäivänä, kuinka moni jaksaa edes miettiä asiaa? Kauniita asioita on satoja, jos niitä osaa ja haluaa tulkita.

Mikä tekee arkipäivästä kauniin? Sää monesti, totta kai. Kuten ihana keväinen auringonpaiste, joka ei tee oloa tukalaksi vaan lämmittää ihanasti... Ihmisten vilpitön nauru, se on kaunista. Entäs sitten ihmisten aidot hymyt! Kaikilla ei ole täydellistä purukalustua, mutta onnellinen ihminen on sitten hirveän kaunis (tai onhan sekin katsojan silmässä...) Hajut saattavat olla kauniita. Musiikki voi olla kaunista. Kauniita ovat nätit sanat ja kehut. Tai kuvittele eläimiä. Vaikka kaksi leikkivää oravaa, jotka jahtaavat toisiaan puun ympärillä! Tai hiljainen metsä... Puhumattakaan kyynelistä.

Jokainen näkee kauneuden vähän eri vinkkelistä ja kai se on hyvä se. Mutta vaikka joku asia ei olisi sinusta kaunista, jos se olisi jopa rumaa, älä pilaa toisen nautintoa. Tässä maailmassa on niin paljon rumuutta ja likaa, että sallikaamme jokaisen nauttia omista pienistä kauniista hetkistä aina kuin siltä tuntuu. Jokainen päivä on omalla tavallaan kaunis jos jaksaa olla tarkkana.

(Amen.)