Yksinäisyys taitaa olla aika yleistä. Mutta siitä ei puhuta. Miksi kukaan haluaisikaan? On ihmisiä, joilla on ystäviä ja viettävät sosiaalista elämää ja on niitä, jotka eivät myönnä olevansa yksin. Mutta kuka on sitten se todellisesti yksinäinen ihminen?

Asiahan on nyt niin, että myös ihminen, jolla on paljon kavereita ja läheinen perhe, voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Tässä kohtaa joku "oikeasti yksinäinen" toteaa katkerasti jotakin. Mutta ei tiedättekös ole olemassakaan mitään oikeaa kriteeriä yksinäiselle ihmiselle. Se voi olla pieni lapsi, poika tai tyttö, suosittu oppilas koulussa, perheen isä tai äiti, vanhuksista puhumattakaan. Ei voi siis sanoa, että juuri sinä olet se kaikista yksinäisin ja vain sinä.

Miksi sitten joku tuntee itsensä yksinäiseksi? No, minä en voi syitä tietää, mutta arvaillahan voin. Ihmiset ovat yksinäisiä, koska heillä ei ole haluamaansa seuraa. Koulussa joku saattaa olla yksin välitunnilla, mutta se ei tarkoita, että hän olisi yksinäinen. Silti häneen luodaan sääliviä katseita. Tekisi mieli huutaa, että turhaan mulkoilette, sillä en minä yksin ole (kuten minun tänään kun peräti kaksi ystävääni olivat kotona kipeinä). Mutta kyllähän niitä oikeastikin yksinäisiä ihmisiä riittää, se ei katso aikaa eikä paikkaa, ei välttämättä ihmistäkään. Toki on monesti niin, että ujot ihmiset jättäytyvät mieluummin sivummalle, tai ne joilla on huono itsetunto.

Minä luulen, että yksinäisyyden poistaminen ei ole niin helppoa kuin sitä luulisi. Ei sitä välitunnilla mennä noin vain sanomaan "hei tule tänne meidän kanssa kun oot yksin". Ja kyllä se yksin olijakin kiusaantuu. Aina ei osu kemiat kohdalleen ja miksi sitä pakottamaan. Yksinäisen ei tarvitse tyrkyttää seuraansa, mutta ei myöskään muiden yksinäiselle. Älkää nyt ymmärtäkö väärin - totta kai on hyvä mennä juttelemaan jollekin jos siltä tuntuu. Mutta ei ole pakko.

Pointti tässä jutussa nyt yrittää olla se, ettei yksin olevia ihmisiä kannata ylenkatsoa ja ajatella, että he ovat säälittäviä. Ja kaikki ketkä ovat yksin, teidän pitää rohkaistua (helpommin sanottu kuin tehty) ja odottaa. Minäkin olin joskus ujo ja yksin, mutta kyllä se palkittiinkin. Minulla on kolme mahtavaa ystävää ja perhe, ja se on ihan yli-ihanaa.