Mä olen miettinyt, että mihin mun pitäisi tässä maailmassa oikein uskoa. Kun on niin paljon eri uskontoja, on kertomuksia ja myyttejä, vampyyreja ja kummituksia. Mihin sitä oikein pitäisi uskoa?

Juttuhan on niin, että jokainen saa uskoa mitä haluaa. Ihan hyvä niin, sillä esimerkiksi meillä täällä Suomessa on uskonvapaus, eli jokaisella on oikeus harjoittaa omaa uskontoaan, jos siihen ei sisälly mitään lainvastaista (kerran radiossa tyyppi kertoi uskontonsa olevan kannabis...). Maailmassa on monia, monia uskontoja, joista suurimpina voisin nyt luetella katolilaisuuden, islaminuskon ja hindulaisuuden. Meistä suurin osa kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Mutta onko sillä mitään väliä, mihin ryhmään ihminen kuuluu? Ei se ketään pelasta. Itse voisin vallan mainiosti erota kirkosta, sillä mikään ei pidä minua siellä. Minulle ei ole ollenkaan tärkeää kuulua johonkin "lahkoon", josta voin sitten kertoa ylpeänä muille. Minä en tarvitse uskolleni mitään realistista näyttöä, ei minun tarvitse perustella. Riittää, kun itse tiedän.

On olemassa monia juttuja hirviöistä, aaveista ja kummituksista, enkeleistä ja keijuista, avaruusolioista. Lapsena niihin uskoo ja aikuiset naureskelevat huvittuneina lasten mielikuvitukselle. Mutta onko jotain, mitä vanhemmat eivät tiedä, mitä he eivät pysty näkemään? Minun mielipiteeni on, että he ovat unohtaneet. Unohtaneet, millaista on maata sängyssä illalla ja kuulla kolahduksia ja muita ääniä. Aikuisena ei tarvitse pelätä. Unohtaneet, millaista on, kun näkee varjon tai kummallisen häivähdyksen. Silloin he epäilevät oman näkönsä kuntoa ja marssivat optikolle. Minä en halua olla aikuisena sellainen, minä haluan muistaa. Voisi kai sanoa, että vaikka mielikuvitukseni on vahva, on olemassa kuitenkin sitä isompia asioita. Jotain todellista. Sellaisia, jotka jotkut ihmiset haluavat sivuuttaa, pyyhkiä ajatuksista pois ja nauraa jos joku puhuu niistä. Sellaisille ihmisille ei ole olemassakaan mitään yliluonnollista, eivätkä he kykene mitään semmoista koskaan kokemaankaan välttämättä. Joitakin asioita haluaa tietoisesti sulkea pois mielestään ja luulen, että syy, miksi ihmiset näin tekevät, on pelko.

Itse en kovinkaan usein mieti, mihin uskon. Joku joskus kysyy, että uskotko sinä jumalaan, uskotko että avaruudessa on elämää tms. En koskaan tiedä, mitä sanoa. Eihän tuollaiseen kysymykseen voi todeta yskkantaa että "no itse asiassa kyllä, mistä arvasit!" Ei. Mutta tarviiko meidän oikeastaan kertoakaan muille, mihin me uskomme? Itse en ainakaan osaa sitä selittää kenellekään, mutta tiedän kyllä itse. Ja sehän riittää.